Jonas Brothers ei ole vielä suuressa kuuluisuudessa Suomessa, mutta kuuluisuus kasvaa koko ajan! Monet nettisivut ovat jo kertoneet hieman heistä.
Alku vuodesta Demi-lehdessä oli yksi kuva Joesta kun hän oli menossa Studiolle. Siitä se kaikki alkoi. Tässä kuussa Demissä oli sivun kokoinen juttu JB:stä!
Nyt Suomessa on myynnissä heidän toinen albumi Jonas Brothers, joka on saatavana ainakin CDON:sta. En tiedä vielä saako sitä mistään kaupoista, koska itse kiersin muutaman levy-pisteen eikä siellä ollut sitä.
Jonas Brothersin SOS on myös soinut ainakin NRJ:ltä ja YleX:ltä!

Mutta tämähän ei meille riitä. ;D Itse me fanit voimme saada heille kuuluisuutta Suomesta ja jos niin käy Jonas Brothers astuu lavalle vuonna 2009!